sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Loppuottelut II päivä

Mintut-SalVi
20-25, 12-25

Sellaista urheilujuhlan tuntua Euran urheilutalolla että halli raikaa. 
Kannustusjoukot kilpahuutamassa ja tytöillä mahtavaa peliä. 
Turnauksen paras peli ja kauden parhainta näyttöä!


Hyvä tsemppi niin kentällä kuin katsomossa.



Toisessa erässä ei päästy ensimmäisen erän pelitasoon ja virheitä tuli. 
Voitto vierähti Saloon.


Mintut-Loimu
25-16, 25-18

Janette aloitti tiukan syöttöputken ja tytöt pääsivät hyvällä pelillä
heti ensimmäisen erän alussa karkuun 10-3.
Hyviä passeja mahtavia iskuja, ensimmäinen erä selkeästi Mintuille.
Tytöillä mahtava tsemppi kentällä! Mahtavaa katsottavaa kun pallot pelattiin loppuun asti.
Toisessa erässä Loimu pisti kampoihin, mutta Mintut pelasivat mahtavaa peliä ja Netan iskut toivat tasaisesti pisteitä. Hyviä nostoja ja taas muistettiin pelata loppuun asti, vaikeatkin pallot saatiin pelattua kotiin.
 Kolme kertaa tytöille HEI, HEI, HEI
 

Mintut-VaLePa

Viimeinen peli ei tarjonnut enää parastaan. Liekö turnausväsymystä vai mitä, mutta virheitä tuli helposti eikä tytöt päässeet enää siihen mahtavaan vireeseen jota aiemmin oli nähty. Peli kahdessa erässä VaLePalle vaikka välillä pyristeltiin vastaan. 

 
Hieno sijoitus kaikenkaikkiaan, eli AM 6.
Tästä on hyvä siirtyä treenaamaan ulkokentille.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Loppuottelut

 Minttujen finaalipelit Eurassa käynnissä. Otteluista suoraa tilastointia luvassa.

Mintut-VaLePa
25-18, 25-13

Ensimmäinen erä alkoi kohtuullisen rennosti.  
Paikkapaikoin varsin hyvää peliä ja tilanteita saatiin aikaiseksi. 
Aloituspeliksi hyvä, ei pahoja uinahduksia kentällä.
Toinen erä tasaisen varmaa.

Mintut-Litu
12-25, 5-25
Ensimmäisen erän alussa tytöt pysyivät tiukasti vastustajan mukana, 
mutta loppua kohden LiTu pääsi vauhtiin ja iskuja jäi kenttään tasaisesti. 
Huonolaatuista videokuvaa ensimmäisen erän keskivaiheilta kun pallo alkoi karkailla käsistä...
 Pelillisesti ei muuten suuria eroja, mutta vastustajan kovat iskut nujersivat Mintut ja toinen erä meni vastustajan hallitessa erää hakkurin voimin.

Mintut-Leki-01
25-8, 25-16
Kannustusjoukot nauttivat mykistyneinä hyvästä pelistä,
jota hallittiin vahvoilla syötöillä ja toimivalla pelillä.




Jäämme odottamaan valmentajan loppukommentteja :)
Huomenna jatketaan taistoa sijoista 1-8.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Toffeiden lopputurnaus

Toffeet lähtivät tänään Vampulaan pelaamaan AM sijoista 13-15.

1. erä hävittiin niukasti Salolle 28-26, mutta siitä alkoi Toffeiden hurja pelivire joka kesti koko turnauksen loppuun asti. Voitto Salosta siis 2-1!
2. peli heti perään Vampulaa vastaan ja siitä 2-0 voitto!
Jenni ja Roosa toimivat passareina 2 paikalta ja hyviä passeja tuli hakkureille lyötäväksi.
Iskut olivat tarpeeksi rentoja tällä kertaa ja tulosta tuli heti.
Toffeet pelasivat koko kauden parhaat pelinsä, mikä olikin hyvä päätös heidän sarja-kaudelleen. Sijoitus D-tyttöjen AM-sarjassa 13.
Hyvä Toffeet!

Mintut taistelevat Eurassa finaaliturnauksessa 13.4 sijoista 1-12.

Uinahdus blogissa+menneitä turnauksia

Blogi on uinahtanut, mutta tyttöjen treenikausi on ollut sitäkin vauhdikkaampi ja tehokkaampi. Innostusta löytyy ja turnauksissa on pärjätty mukavasti.
Tätä kirjoittaessa koetan kaivella muistiinpanojani ja muistiani saadakseni lyhyen koosteen kauden saavutuksista. Eräpisteet saattavat olla vaillinaisia/virheellisiä, älkäämme puuttuko niihin...
25.11.2012 Salossa Mintut voittivat Loimun tiukassa pelissä (21-25, 25-19, 15-9). Toffeet joutuivat taipumaan LiTun edessä (6-25, 6-25), mutta taistelivat hienosti tiukan pelinsä Loimua vastaan. Pelissä oltiin jo 8 pinnaa pahasti perässä, kunnes tsemppi löytyi ja Toffeet voittivat pelin (20-25, 25-27). Hyvä tytöt!
Muiden pelien muistiinpanot unohtuivat kannustushuutojen sekaan.  




9.12.2012 Mintuilla oli kotiturnaus Hemmingissä ja samaan aikaan Toffeet olivat Salossa vieraina.
Mintuille kaksi voittoa ja yksi tappio. Kaikinpuolin pelit olivat tiukkoja ja jännitys katsomossa oli käsinkosketeltavaa. Toffeiden tiukat pelit päättyivät tappioon.


5.-6.1.2013 osallistuttiin Baltic Sea Junior turnaukseen Vantaalla. Tyttöjen mukaan lähti myös runsas kannustusjoukko joka saikin seurata jännittäviä pelejä kahden päivän aikana. 
Kokemusta tuli taas lisää ja sekä Mintut että Toffeet pärjäsivät mukavasti.









13.1.2013 Matkasivat Mintut puolestaan Saloon ja Toffeet pelasivat Littoisissa. Ei muistiinpanoja peleistä.
 26.1.2013 Mintut pelasivat Loimaalla ja Toffeet Lempäälässä ja jatkoivat tasaista peliään. 
17.3.2013 Kotiturnaus Hemmingissä. Paljon pelejä yhteen päivään, 
mutta hienosti saatiin hommat toimimaan ja buffetissakin riitti ostettavaa. 
Mukavassa hengessä saatiin pelit pelattua.
Allekirjoittanut oli taas niin täysillä mukana kannustusporukoissa/talkoissa, ettei muistiinpanoja, saati  kuvia tullut napsittua. Ehkäpä saan itseni ohjelmoitua pikkuhiljaa myös pelien taltioimiseen säännöllisemmin...
Valmentajan pohdintaa peleistä:
Mintut - Loimu Herat
Pelit alkoivat Loimua vastaan ja rohkeasti lähdettiin hakemaan yhden passarin systeemillä voittoa. Eka erä tuli aika pahasti kuokkaan. Pyrittiin kuitenkin noudattamaan pelitaktiikkaa mikä on hyvä juttu. Ei sorruttu roiskimaan palloa verkon yli vaan yritettiin rakentaa peliä. 
Toiseen erään palattiin vanhaan tuttuun pelisysteemiin ja ote rentoutui selvästi ja erävoitto meille. Kolmatta erää johdettiin 14-11 ennenkuin harmittava pisteputki vei erän ja ottelun vastustajalle 1 - 2. Joidenkin mielestä ilmeet olivat totisia kentällä. "Niin mutta kun se johtuu siitä että me keskitytään" oli tyttöjen vastaus. Kovin huutaja oli lisäksi toipilaana kotona.

Mintut - LeKi00
Aika samanlainen peli kuin edellinenkin, tasaista vääntöä verkon molemmin puolin. 
Vastustajan kaksi tyttöä oli sen verran edellä hyökkäysten päättämisessä että ansaittu otteluvoitto heille 1 - 2.

Mintut - Koka
Moukaripallo-peli. Vastustaja antoi meille hyvän treenin hyökkäysten päättämisestä kun heitteli korkeita kaaripalloja verkon yli. 
Ansaittu ja selvä voitto.

Mintut - PaiY
Sama kaava toistui kuin edellisessä pelissä. 
Hyökättiin riittävän hyvin ansaitaksemme voitto.
Kaikissa peleissä oli mukava huomata että syötön vastaanotto toimi erinomaisesti turnauksen ensimmäistä erää lukuunottamatta. 
Lisäksi meillä oli mielestäni vaikeampi syöttö kuin vastustajalla. 
Pitkiä ässäsyöttöputkia aivan takarajalle tehtiin usean tytön toimesta.
Pelirohkeus on myös parantunut mikä näkyi hyökkäysten päättämisessä,
iskuja haetaan rohkeasti pelkäämättä virhettä. 
Pelin rakentaminen ja keskittymisen säilyminen läpi turnauksen oli parasta antia turnauksessa, 
 hyvä tytöt. 
On enää aika pienestä kiinni että pystymme kunnolla hastamaan nk. kovia joukkueita kuten syksyn puolella tehtiin. Kovalla tsempillä ja hurtilla huumorilla sen pitäisi onnistua.
Toffeiden peliä näin väläyksittäin ja muutaman tiukan erän lopun. 
Tsemppi oli kovaa ja kaveria kannustettiin vaikka se ei voittoihin nyt riittänytkään. 
Kiitokset myös tuuraamaan tulleille koutseille.