Vietimme pikkujouluja Liedon Parmaharjulla lähes koko joukkueen voimin.
Ohjelmassa oli pelailua, syömistä, saunomista ja yhdessäoloa.
Aloitimme illan jo perinteeksi kutsutulla vanhemmat vs. tytöt lentis matsilla.
Tytöillä oli hyvä asenne ja uho päällä peliin lähdettäessä.
Vanhemmatkin olivat heti mukana pelissä.
Ensimmäinen erä meni niukasti tytöille,
mutta toisessa erässä "vanhukset" lämpenivät ja vietiin peli kolmanteen erään.
Kolmannen erän alussa tytöt meinasivat päästä karkuun,
(ehkä tuomarilla oli hieman yksipuolinen näkemys tilanteista tyttöjen hyväksi)
mutta periksi ei annettu ja lopulta varsin tasaisen erän jälkeen
pokaali luovutettiin (jälleen) vanhempien huostaan.
Ehkäpä ensi kerralla toisinpäin...
Saunassa oli hyvät löylyt ja paljon tilaa.
Ruokaa oli runsaasti ja se oli hyvää.
Tytöt, pääsivät myös leikkimään ja käyttämään ääntään.
Neljä ryhmää salin nurkissa, joista yhdeltä, sidottiin silmät.
Salin keskellä oli jokaiselle joukkueelle oma pallo, joka sokon piti hakea joukkueen ohjeistuksella.
Meteli salissa oli valtava, ihme että kukaan erotti oman joukkueensa käskyjä.
Pahemmilta törmäyksiltä selvittiin, muutama kevyt otsakosketus seiniin toki oli...
Leikit jatkuivat ja hauskaa tuntui olevan.
Tässä kiertävä ilme sai nopeasti mukaan myös ääniefektejä ja liikettä...
...vatsalihastreenit hoidettu tältä illalta.
Kiitos kaikille mukana olleille!


.jpg)

