C-tyttöjen matka sujui leppoisasti vesisateen saattelemana.
Pelipaikalle päästiin hyvissä ajoin ihastelemaan Energia Areenan tiloja.
Tytöt herättelivät kevyesti lihaksiaan sillä välin kun miehet hoitivat tuomaroinnin.
Maskun Kataja-Salpis
Peli alkoi tiukasti ja oltiin taistelussa mukana
vaikka useampi viivarikko syöttäessä vihellettiinkin.
Tytöt taistelivat pisteitä ja vastustaja otti
ensimmäisen aikalisän tilanteessa 11-11.
Tytöt jatkoivat pisteiden takomista omilla hyökkäyksillä ja napakoilla syötöillä.
Erä otettiin kotiin hienolla pelillä pistein 25-16.
Toisessa erässä vastustajan kovat syötöt meinasivat tuottaa alussa vaikeuksia,
mutta sitten päästiin taas peliin mukaan.
Tiukkaa vääntöä ja kovia palloja, tasapistein edettiin.
Tilanteessa 11-16 oma aikalisä,
mutta vastustaja karkasi useamman pisteen päähän.
Virheitä, viivarikkoja ja sählinkiä.
Lopulta erä vastustajalle 25-16.
Maskun Kataja-Blues Volley
Toiseen peliin lähdettiin samantien, alku oli vähän varovaista.
Ensimmäisen erän vei taitava Blues.
Toisessa erässä oltiin mukana pelissä tasaisemmin.
Jännittäviä tilanteita riitti mutta vastustaja kulki koko ajan vähän edellä.
Erä päättyi 20-25.
Samaan hengenvetoon lähdettiin myös kolmanteen peliin.
Maskun Kataja-Puma Spike
Tasaisena alkoi tämäkin peli.
Tytöillä oli jo pieni karkumatka vireillä kunnes vastustaja tuli tasoihin ja ohi.
Hyviä palloralleja nähtiin,
peliä pelattiin hyvin ja lopulta otettiin voitto ensimmäisestä erästä 25-22.
Pitkiä palloja nähtiin toisessa,erässä
piste pisteeltä edettiin.
Hienoa peliä kaikin puolin ja maltettiin pelata loppuun asti.
Pari eräpalloa ehdittiin menettää, mutta saatiin lopulta voitto niukasti 25-23.
Hienoa!
Päivän viimeisenä vastustajana Nurmon Jymy.
Tauon jälkeen näytti siltä että tytöt olivat unessa.
Syöttövirheitä, pitkiä lyöntejä ja liuta muita helppoja virheitä.
Vastustaja pääsi karkaamaan reiluun johtoon, eikä meillä käynyt edes tuuri.
Muutama piste jäi saamatta tuomarin toimesta,
mutta eipä tässä erässä omia onnistumisia juuri nähty.
Erä Jymylle 25-9.
Toinen erä ei alkanut sen paremmilla korteilla.
Vastustajan tiukat syötöt jäivät kenttään
eikä meillä tuntunut onnistuvan hyvätkään yritykset.
Kun Ella loukkasi nilkkansa, tuntui peli olevan menetetty.
Toinenkin erä selvästi Jymylle 25-9.
Pelillisesti päivä oli kuitenkin erittäin hieno,
ja viimeisen pelin pisteet eivät kerro koko totuutta.
Nyt keskitytään huomisen peleihin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti