sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Supiturnaus 5.9.2015

Uuden kokonaisuuden kanssa liikkeellä, 
tyttöjä mukana 11, joten siinä jakamista pelipaikoille. 
Uudet passarit, uudet vieruspelaajat,
mikä voisi olla haastavampaa joukkueelle että valmentajalle.

 Ekaan peliin lähdettiin tunnustelemaan. 
Eka erä alakanttiin, seuraava jo paremmin, 
toisessa pelissä jo tahtotilaa riitti, mutta vielä joimme häviön karvasta kalkkia. 

Kaksi häviötä alla, mutta se ei tyttöjä lannistanut, 
seuraavaan peliin lähdettiin uudella innolla, 
käytettiin väliaika uuden taktiikan luomiseen ja tankkaukseen. 
Kolmas peli erät meni 1-1, uskoa alkoi löytyä ja valkulle selvisi paljon ketä pelaa mitäkin paikkaa 
ja kenen vieressä parhaiten, sitähän tulimme opettelemaan.
 Lohkon neljäs tila, haussa sijat 13-16, joukkueita 20. 
Ekaan välierään lataus oli kova ja voitettiin puhtaasti 2-0. 
Seuraavaan peliin kaksi peliä välissä lataus jatkui eka erä murskaluvuin kotiin, 
seuraavassa jouduttiin tekemään töitä mutta sekin kotiin, sija 13, valkun mielestä hyvä.



 Leideillä hyvä meininki koko päivän vaikka oli pitkä päivä.
Osa jäi yöksi Tampereelle osa matkasi kotiin, XXL-ateria maistui kotimatkalla ja sitten uni. 
Kannustujoukot oli mahtavat, 
saatiin hyvää opastusta ja mikä TÄRKEINTÄ, kannustusta ja uskoa tekemiseen. 

Valkulta kiitos tytöille ootte ihania!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti