Maskusta startattiin klo 8.00 suuntana Huittinen jossa C-pooliturnaus.
Vähän tärpillä oltiin hallilla lämmittelymielessä,
mutta hienosti tytöt saivat itsensä hereille ja liikkeelle.
Ekassa pelissä vastaan asteli Vampulan Urheilijat,
muutaman ensimmäisen vaikean pallon jälkeen peli alkoi luistaa paremmin ja paremmin.
Hienoa iskuja, peippejä, heittoja (tarvittaessa).
Varmistukset toimi upeasti ja kaiken kaikkiaan peli-ilme oli hyvä.
Tuloksena 2-0 voitto lukemin 25-18, 25-14
Toisessa pelissä vastaan asteli LiTu.
Kohtalaisen hyvän ja varsinkin äänekkään lämmittelyn jälkeen asteltiin kentälle
ja heti oli paketti kasassa.
Toka erä alkoi ok mutta sitten vastustaja alkoi parantaa peliään ja me vähän juurruttiin paikoilleen.
Liike hiukan hiipui ja suoritukset olivat varovaisia.
Erästä turpiin 21-25.
Kolmanteen erään tytöt lähtivät kuitenkin päättäväisen oloisina.
Erä eteni puoleen väliin asti tasapistein, mutta sitten saatiin taas oma peli paremmin käyntiin.
Annan passit napsahti kohilleen hienosti erän loppupuolella ja pisteeksi i:n päälle Ella tempaisi erä- ja ottelupallon voimalla kolmen metrin viivalle (vastustajan poskeen).
Erä meille 15-12 ja samalla koko ottelu erin 2-1.
Kolmannessa pelissä vastus oli Salon Viesti.
Ennakkoasetelmissa meillä kaksi voittoa ja Viestillä kaksi tappiota.
Hyvä alkulämpö ja muutenkin hyvä ja iloinen fiilis tytöillä pelin alkaessa,
joten odottaa sopi meidän peliä.
Ensimmäinen erä aloitettiin menemällä 5-0 johtoon ja samaa rataa jatkettiin koko erä,
tuloksena selkeä 25-13 voitto.
Tokaan erään Pirjon ohjeistus että tarkkana vaan ettei käy vastaavaa kuin tokassa pelissä,
että vastustaja alkaa pelaamaan ja tulee hankaluuksia.
No eipä tullut vaan selkeään johtoon mentiin heti toisenkin erän alussa.
Peli pyöri mukavasti ja vaihtoja tehtiin tiheään jotta kaikille saatiin lisää peliaikaa.
Tuloksena 25-16 erävoitto ja samalla koko ottelu meille 2-0.
Muutamia huomioita päivästä valmennuspenkin näkökulmasta:
Hyvää, tasaista suorittamista koko päivän.
Hyökkäyspeliä saatiin pyöritettyä hienosti laajalla rintamalla.
Nostopeli erinomaista, samoin varmistuspeli toimi hienosti
ja kruununa Annan hieno passaripeli koko päivän😃
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti